Matkapäiväkirja Chileen ja takaisin (1)

Rovaniemi-Helsinki


Ajattelinpa kerrankin tehdä matkapäiväkirjaa itselleni ja teille luettavaksi. Olen siis matkalla Santiago de Chileen ja poissa Suomessa yli kuukauden. Ensin olen kuitenkin viikon Saksassa tapaamassa isääni ja siskoani.

Lähdin siis 6.5 matkaan Rovaniemeltä kohti Helsinkiä perinteisellä yöjunalla. Äidin auto oli hajonnut, joten jouduin kävelemään tihkusateessa kohti asemaa. Mutta oikeastaan se oli kivaa, vain pieni rakko haittaa etenemistäni tänään. Ei taida nää pimp-kengät olla oikeen kävelemistä varten, ainakaan rinkka selässä.

Yöjunalla matkustaessa ei ikinä tiedä, kuka hyttiisi tulee matkustamaan. Tällä kertaa sain oudon tapauksen. Tyyppi tulee sisään, laittaa oven kiinni, sammuttaa valot ja sulkee ikkunaverhon.. Hytissä on ihan pimeää ja tyyppi toteaa vaan, että hän alkaa nyt nukkumaan. Ei ees antanut mulle mahdollisuutta siirtyä valoisalla ylävuoteelle. No, näitä nyt sattuu.. yöjunassa.

Aamulla perillä Helsingissä, kävelin ensimmäiseksi mäkkärille hakemaan hampurilaisen ja menin sitten bussilla kohti lentokenttää. Ajattelin ensin ottaa Finnairin bussin, mutta ex tempore päätinkin ottaa bussi numero 451 lentokentälle. Tää bussi meni ihme kylien läpi, mutta sen hyvä puoli tuli nopeasti esille: näkipä kerrankin alueita pääkaupunkiseudulta, mitä ei normaalisti näe. Toinen vaihtoehto olisi ollut hikinen turistibussi.

Täällä kentällä olin ensimmäisenä lähtöselvityksessä. Ostin tax free shopista 5 pakettia halvan salmiakkia tuliaiseksi tyttökaverilleni ja sit kahvilasta pullon jaffaa kolmella eurolla. Edessäni oli vanha herra, jota kahvilan tytöt kyllä palvelivat hyvin. Mieki päästin hänet jonossa edelle. Tulee hyvä mieli, kun näkee, että vanhuksista pidetään ainakin jossain päin maailmaa hyvää huolta. Täällä monet aloittaa työt jo kuulemma neljältä tai viideltä aamulla. Niin kuin tax freen myyjäkin haukotteli samalla kun kertoi tän. Ja matsikin oli pitäny kattoo, harmi vaan, että ei sekään kannattanut.

Kone lähtee kahden tunnin kuluttua. Nyt pelaan hieman räiskintäpeliä .


Hamburg-Braunschweig-(Berlin)-Greifswald (7.5. - 10.5.2009)


Unohtumaton päivä takana! Seurasin isäni, siskon ja hänen poikakaverinsa ja 14450 muun katsojan kanssa ehkä yhtä jännittävintä futisottelua ikinä: Braunschweig-Düsseldorf. Kotijoukkue aloitti hyvin siirtyen 1:0 johtoon 1min kohdalla. Rankkari ja johtomaali 10min ja 11min kohdalla käänsi pelin Düsseldorfille. Mutta: tuomari vihelsi ensin yhden rankkarin ja sitten toisen Braunschweigille. Missasimme kummatkin. Toisella puoliajalla alkoi sitten tapahtua. Braunschweig osui vihdoin pilkulta (neljäs matsissa yhteensä) ja tasoitti ottelun 2:2. Heti perään 2:3, sitten 3:3. Ja taas perään 3:4 ja taas tasoitus 4:4. Tämä joukkueelta, joka ei ole tehnyt yli kaksi maalia sitten viime vuoden. Kaikki tuntui olevan jo ohi, kun Düsseldorf siirtyi 4:5 johtoon n. 86min kohdalla. Düsseldorfin kannattajat ja pelaajat sekosivat, olihan kyseessä mahdollinen maali ja voitto kohti sarjanousua. Mutta ei, Braunschweig tuli vielä ja tasoitti ottelun huikeisiin numeroihin 5:5(!!) 89min kohdalla. Mikä peli: neljä rankkaria, kaksi missattua sellaista ja yhteensä 10 maalia. Kotijoukkue ja fanit juhlivat railakkaasti hienoa ottelua, josta puhutaan vielä pitkään. Ainakin minun ääneni on tätä kirjoittaessa vielä käheä. AANTRAAACHT!!!

Olimme juuri Berliinissä ja matka jatkuu kohti Greifswaldia. Tätä ennen vietin pari päivää synnyinseudullani Braunschweigissa, joka näytti meille kotiseudun parhaat puolet. Ikävä jo. Hampurissa käväsin myös lyhyesti, lähellä St.Paulia ja Reeperbahnia, katsomassa hienoja purjelaivoja ja juoppoja saksalaisia.  Myös kaupungilla käytiin syömässä currywurstia. Tänään tosiaan pelin jälkeen matkaamme läpi Sachsen-Anhaltin, Brandenburgin, Berliinin ja Mecklenburg-Vorpommerin, koska se on halvempaa. Mutta näkeepä entistä DDR:rää oikein kunnolla.

Chilessä pitäisi kuulemma viedä kukkia Pinochetin haudalle ja nyt myös vielä Honeckerin haudalle. Ei ehkä.. Mutta ehkä käyn kuiteski katsomassa niitä hautoja, kuka tietää. Nyt ensin kuitenkin itä opettaa.

Tiedote, vapaa julkaistavaksi heti

Lapin Demarinuoret eivät halua uraanikaivoksia Pohjois-Suomeen


Lapin Demarinuoret linjasi järjestön kevätkokouksessa, että suunniteltut Pohjois-Suomen uraanikaivoshankkeet vaarantaisivat ympäristön ja ihmisten terveyden sekä veisivät pohjaa alueen matkailu- ja poroelinkeinoilta. Lisäksi järjestö näkee, että taloudellinen investointi uraanikaivoksiin vie resursseja pois vaihtoehtoisilta energian tuotantomuodoilta.

Lapin Demarinuoret huomauttavat, että uraanivoima ei ole kotimainen energian muoto, sillä Suomessa ei ole uraanirikastamoa. Työvoimaosaaminen uraanikaivoksiin tulee siis ulkomailta. Lapin Demarinuoret arvioi, ei ole mitään takeita siitä, että Suomessa louhittu uraani myös päätyisi kotimaiseen käyttöön, sillä ydinvoimalat ostavat käyttämänsä uraanin kansainväliseltä markkinoilta.

Lapin Demarinuoret esittävät taloudellisten resurssien kohdentamista energiateknologiaan ja energiansäästöön, jotka tavoittaisivat kotimaista osaamista ja auttaisi pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tämä toisi myös alueelle lisää työpaikkoja. Järjestö korostaa tulevaisuuden kannalta järkevää energiatuotannon monipuolista ja hajautettua tuotantomuotoa, jotka säästäisivät veronmaksajan lompakkoa.


Lapin demarinuorten puolesta,

Marika Aalto, pj.

Jussi-Pekka Rode, vpj.

Iiris Satamo, sihteeri.

Blairin ja Schröderin ”kolmas tie” muokkasi eurooppalaista sosialidemokratiaa

Vuonna 1999 sinetöitiin vuosiksi eteenpäin sosialidemokraattinen linja Euroopan Länsi- ja Pohjoismaissa. Tony Blairin ja Gerhard Schröderin yhteinen paperi Europe: A Third Way esitti poliittisia muutoksia perinteiseen sosialidemokratiaan: Yksilön vastuullisuus olisi tärkeä seikka, ideologiat pitäisi hylätä ”realismin” edessä ja yhteiskunnasta on tehtävä menestyjien yhteiskunta. Uuden opin tulisi vaikuttaa pitkään sosialidemokraattisten puolueiden ohjelmasisältöön ja päiväpolitiikkaan.

Ensinnäkin, käänteen tekeväksi Blairin ja Schröderin opin teki se, että he korostivat yksilön vastuullisuuden olevan tärkeämpi kuin yksilön oikeuden. Jokainen sosiaalityöntekijä tietää, että sosiaaliset ongelmat vaikeuttavat yksilön mahdollisuutta ottaa vastuuta itsestään ja yhteisöstään, kuten Blair ja Schröder toivoivat. Päinvastoin, vaatimalla oikeuksia itselleen ja saamalla sosiaalista tukea ratkotaan monia pohjimmiltaan sosiaalisia ongelmia, kuten rikollisuutta ja köyhyyttä. Schröder ja Blair siis esittivät tukiverkostojen supistamista ja yksilön vastuuta omasta itsestään, jotta julkinen talous olisi kunnossa. Tämä, jos mikä on käänteentekevää ajattelua sosialidemokratiassa

Blair ja Schröder puhuivat manifestistaan myös paljon globalisaatiosta tai ”realismista”, johon tulisi sopeutua. Heidän mukaansa oli luotava kasvualusta uusille yrityksille, ja sitä kautta parantaa talouskasvua. Tony Blair ja Gerhard Schröder puhuivat mielellään ”inhimillisestä pääomasta”. Karkeasti sanottuna inhimillisellä pääomalla he ajattelivat ihmisten olevan vain tuottamista varten. Kyse on merkittävästä erosta: nähdäänkö ihmisten kouluttaminen taloutta palvelevana tekijänä vai yleishyödyllisenä ja sivistävänä tekijänä? Kyse on laajasta koulutuspoliittisesta kysymyksestä, johon sisältyy koulutuksen yksityistämisen riskin. Ihmisten koulutus palvelisi vain taloutta, eikä enää yksilön omaa kehitystä, hyväksi kansalaiseksi tulemista, jolla on sosiaaliset valmiudet kohdata elämän haasteita. Myös ihmiset voitaisiin nähdä osana pääomaa ja heitä kohdeltaisiin silloin hyvin, kun he tuottavat jotain. Jos he sen sijaan eivät rikastuta pääomaa, he ovat hyödyttömiä ja rasittavat vain julkista yhteisöä. Heitä ei koeta rikkautena, koska he eivät tuota mitään.

Schröder ja Blair puhuivat myös muutoksesta työllisyyspolitiikassa. Heidän mukaansa pätkätyöt ovat osa elämää ja työmarkkinoilla täytyy lisätä joustavuutta samanaikaisesti kun minimitoimentulo pitäisi taata kaikille. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, mitä tarkoittaa minimitoimentulo ja joustavuus? Schröderin ja Blairin politiikasta voidaan ainakin myöhemmin tilastojen valossa todeta, että tämä tarkoittaa tuottamattomien ihmisten marginalisoimista ja lisääntyvä pätkätöitä, jotka vain vaivoin tuottavat tarvittavan toimeentulon.

Valtion tuli Schröderin ja Blairin mukaan toimia aktiivisena työn lobbaajana, ei enää vain työmarkkinoiden uhrien hoivaajana. Ajatuksena on se, että mitä enemmän työtä yksilöillä on, sitä vähemmän he rasittavat valtion kassaa. Valitettavasti yritykset ovat onnistuneet hyödyntämään tätä politiikkaa omiin tarkoituksiinsa ja joustaneet vain työntekijöiden oikeuksissa. Matalapalkkaiset työt eivät ole olleet ponnistus kohti parempaa työtä, vaan pysyvä ominaisuus.

Schröderin ja Blairin manifestia sovellettiin myös Suomessa erityisesti Paavo Lipposen valtakaudella. Manifesti ilmestyi aikaan, jolloin sosialidemokraatit olivat vielä vallassa ympäri Eurooppaa ja asiat pyyhkivät hyvin. Uuteen ja näennäisesti pragmaattiseen oli helppo samaistua. Sosialidemokraatit kuuluivat voittajiin, joten voittajien mukana on helppo mennä. Vasta kannatuslukujen mennessä alaspäin ja konservatiivien voittaessa ympäri Eurooppaa vaaleja, sosialidemokraatit ovat vähitellen heränneet pohtimaan puolueidensa opillista sisältöään. Tätä prosessia olemme juuri todistamassa Jutta Urpilaisen valtakaudella. Historia tulee näyttämään onko kyseessä todellinen muutos ja luopuminen kokonaan ”kolmannesta tiestä”.

Well I guess this is growing up

It has been a while since I have been updating my blog. At the moment I am overwhelmed by work, studies and politics. It is good tough, my life being a mess since my girlfriend went to Chile for a year and me collecting the rest of my life piece by piece to a puzzle not even I can understand.

Also other things have affected my way of thinking the last days and weeks. Couple of my friends have been ill and one of them serious. Both are young like me, but still at the same time mortal. Trough them I figure that the years of "happy happy joy joy" -lifestyle is over and I have to take my life into my own hands before it is too late. This does not mean I cannot have fun anymore, but it means I have to ask myself this: what do I want from life? Couple of 18 year old guys think I am pretty old already, so I better start finding an answer soon.

Still, what if I do not need to know what to do with my life? I could just 'go with flow', but then again, this would not be me. I always have to have a plan, even if I am not following it. My plan for this year looks good and hopefully will come to live. But for next year and the year after that: no clue.

Last weeks and days have also showed me that you have to work to make your dreams and plans come true. This is the hard part. You can skip this scene in a movie but not in real life. That sucks. So now when my girlfriend is away I have to manage my everyday life on a total new level. Sports is helping me and also the joy of being alone which I never thought I will enjoy.

But then again, I miss my social side often. And finding your friends again after spending normally most of your evenings with your girl is not as easy and takes a lot of work. My advice to anybody in the same situation is to make an effort but also to let go and see who sticks with you anyway. The older you get, the less friends you need but those you have: stick with them.

Well, now I am waiting for May and June. They might mean for me a new turn in my year and the energy I need to survive. In May I will visit Germany and Chile, in June hopefully move to Helsinki for 2 months or so. The Helsinki part is still open.

--

Still, not all in this blog entry is personal, I have something to say also ;). I want to thank my Socialist friend Jenny Lindborg for rising an important topic on the table in the EU election campaign: racism in Finland. I listened to her in Joensuu and hope she will say the right words also for other people and make everyone listen to the problems we are facing in Finland.

Racism is a problem in Finland and we should point out racism when we see it and name it too. Claiming people should be send back home to their "home" country against their will is not being critical, it is being a racist. Racism is a blind spot in the Finnish society. Specially racism in the Internet is a big problem, because false ideas spread easily and fast also among teenagers.

Punavihreä liittouma EU-vaaleissa sotisi sosiaalidemokraattista EU-politiikan vastaan

SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ehdotus punavihreästä liittoumasta yhdessä vasemmistoliiton kanssa on ristiriidassa sosiaalidemokraattisen europuolueen PES:sin politiikan kanssa. Liittouma on käytännössä mahdoton, sillä jo niin perustavan laatuisessa kysymyksessä kuin Lissabonin sopimuksen ratifioimisessa, SDP:n ja vasemmistoliiton europuolueet ovat täysin eri mieltä.

Vasemmistoryhmä on Euroopan parlamentissa keskittynyt ajamaan kansallisia etuja yhteisen hyvän edelle. Näin saman ryhmän euroedustajat iloitsiva Irlannin kansanäänestyksen tuloksesta viime keväänä, yhdessä äärikonservatiivien ja euroskeptikkojen kanssa. Irlannin epäonnistunut kansanäänestys oli tappio kansanvallalle ja voitto virkamiesvallalle EU:ssa.

Sosiaalidemokraatit ovat Euroopan unionissa tekevät politiikkaa, mikä tukee Euroopan integraatiota ja vahvistaa sosiaalista Eurooppaa. Vasemmisto on muodostanut pitkälti päinvastaisen kannan. Heikentynyt taloustilanne ja oikeiston haluttomuus tehdä vihreitä päätöksiä ajavat vasemmistoa ja sosiaalidemokraatteja lähemmäksi toisiaan, joten tässä mielessä Urpilaisen avaus oli oikea. Myös asiakysymyksissä, kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa, yhteisiä kantoja on löytynyt. Yhteisistä liittoumista ei sen sijaan kannata keskustella ennen kuin puolueet ovat löytäneet yhteisen kannan Euroopan Unionin arvoista ja tulevaisuudesta.

Kirjoitus julkaistu Uutispäivä Demarissa 4.2.2009

Visionäärisuutta

Puolueessamme on herätty EU-vaaleihin liian myöhään. Tilannetta ei helpota yhtään nykyisten euroedustajien poisjäänti. Eurooppaan kaivattaisiin nyt nuoria visionäärejä, joilla on tietoa ja ymmärrystä, ja niitä, jotka ovat kansainvälisiä. Brysselissä harjoittelussa EU-parlamentissa, milloin myös euroedustaja Lasse Lehtinen sanoi minulle ja muille: "Nuoret, ottakaa se valta". Siksi seison tässä.

Ensi vuonna Euroopalle riittää haasteita. EU:n ilmastopaketti olisi tärkeää saada kokoon ennen EU-vaaleja. Lisäksi kapitalismin kriisi on herättänyt uudelleen kiinnostuksen Euroopan unionia ja euroa kohtaan. 27 maata on vahvempi kuin yksi maa. Karl Marx peräänkuulutti 160 vuotta sitten kapitalismin kaksinapaisuutta ja sitä, kuinka pääoma valuu harvojen käsiin. Eriarvoistuvassa yhteiskunnassa SDP:n on saatava anti-kapitalistinen leimansa takaisin ja pohdittava syvällisemmin ihmisten onnellisuutta.

Euroopan unionin kaikissa elimissä on oikeiston enemmistö ja ensi vuoden EU-vaaleissa meidän tehtävänä onkin alleviivata sosiaalisen Euroopan merkitys. Euroopan parlamenttivaalit ovat kansainväliset vaalit ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on kansainvälinen puolue jo pelkän nimensä perusteella. Meitä on syytetty "unelmahötöstä", mutta Suomi on rakennettu itsenäisyyden unelmalle, toinen kotimaani Saksa jälleenyhdistymisen unelmalle ja koko Eurooppa rauhan unelmalle. Älkäämme siis pelätkö utopistiselta tuntuvia ajatuksia ja tasoittakaamme tietä ensi vuonna ihmisille, jotta he todella olisivat onnellisia, vapaita ja hyvinvoivia. Eespäin siis!

Tiivistelmä eurovaaliehdokkuuspuheestani SDP:n Lapin piirin syyskokouksessa 30.11.2008 Posiolla.

Sosialidemokraattisesti koditon Lappi

Helsingistä 12 tunnin yömatkana ylöspäin löytyy Rovaniemi, Lapin pääkaupunki. Poliittisella Suomen kartalla kaupunki sijaitsee keskellä kepulandiaa, tummanvihreää Suomea. Rovaniemi on Lapin kolmanneksi sosialidemokraattisin kaupunki. Uudessa valtuustossa istuu 13 sosialidemokraattia. Suomen pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella istuu yksi demari. Savukoskella ja Pelkosenniemellä ei ehdolla ollut yhtään sosialidemokraattia. Kuitenkin vastaavasti samalla leveyspiirillä Ruotsissa löytyy sosialidemokraattinen unelmakoti. Suomen Lappi on sosialidemokraattisesti melko koditon.

Sosialidemokraattina Lapissa ymmärtää muita demareita paremmin, että on myös pidettävä niiden puolta, jotka eivät äänestä meitä. Niin kuin entiset länsisaksalaiset eivät käy entisessä Itä-Saksassa, myöskään kehäkolmosen sisäpuolella olevat ihmiset eivät käy oikeassa Lapissa. Valitettavan usein Lappi-reissu suuntautuu tunturikeskuksiin etsimään vapautusta ja seikkailuja, mutta ei todellista Lappia. Harvat toverit näkevät Lapin haasteena, saatikaan mahdollisuutena, vaan enimmäkseen vain poliittisena riesana.

Silti sosialidemokratialla löytyisi juuri täältä tekemistä. Tyhjenevät kylät, joihin jäävät vain yksinäiset vanhukset. Kuolevat tehtaat ja heidän luoman työn perässä muuttavat lapsiperheet. Sulkevat postit ja kaupat, ja pitenevät välimatkat, jotka pilkkaavat suomalaista sosialidemokraattista hyvinvointivaltiota, ovat totta juuri täällä. Globaalinen maailma ei ikinä ole niin globaali kuin sen reunoilla kituvat alueet. Kertokaa se ihmisille katsomalla silmiin, että ei, kännykkäverkkoa ei tule, teitä ei kunnosteta, eikä linja-autokaan enää kulje.

Miltä sosialidemokratian vastaukset sitten näyttäisivät? Suhtautuminen Lappiin vaatisi asennemuutosta, joka tapahtuu vain alhaalta ylöspäin. Jotta ihmiset ottaisivat demarit täällä omakseen, on tuettava entistä enemmän pienyrittäjyyttä, ymmärrettävä ympäristön tuomat haasteet ja mahdollisuudet, ja autettava pieniä kyliä tulemaan jälleen elinvoimaiseksi uudenlaisella kestävällä aluepolitiikalla.

Lappi on asutettava sosialidemokraattisesti.