tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Elämä kuntoon

Aina ei voi voittaa, sen olen viime viikkoina oppinut elämältä. Chilen reissun jälkeen (en muuten jaksanut pitää blogia) arki otti kiinni nopeammin kuin halusin, maksamattomat laskut, ankara työnteko, tehtävien kasaantuminen ja yksityiselämäni mutkat ovat vieneet mehut, mutta ei taisteluintoani. Ei, päinvastoin tunnen, että nyt on aika tehdä elämääni pieniä ja isoja muutoksia, jotta parantaisin omaa hyvinvointiani. Vain oman hyvinvoinnin kautta jaksaa taas auttaa muita.

Yksi iso askel eteenpäin kohti parempaa elämää on ollut rohkea päätös ottaa itselleni Personal Trainer eli henkilökohtainen valmentaja. Tätä prosessia tulen seuraavissa kirjoituksissani käsittelemään. Homma lähtee käyntiin elokuussa, mutta ensin on kerrottava hieman taustoja. Ensinnäkin, moni varmaan tulee ihmettelemään miksi päätin sijoittaa 300 euroa riihikuivaa rahaa tyyppiin, joka katsoo vähän perääni kuukauden ajan. Entisenä kestävyysurheilijana motivaatio on monesti ollut kadoksissa. Laskin tänään, että edellisestä juoksukisastani on kulunut yli viisi vuotta. Keväällä aloitettu harjoittelu on sekin ollut hyvin hajanaista. Peiliin katsoessani en näe sitä ihmistä, joka haluaisin ulkoisesti olla. Lihakseni puhuvat vierasta kieltä, keuhkoni köhivät ennen aikojaan ja niveleni ne vaan kiroilee. Haluaisin olla fyysisesti ja henkisesti paremmassa kunnossa.

Eräänä päivänä päätin sitten vain googlata hieman ja lähetin jo pian sähköpostia tänne. Illalla tuli vastaus, tapaaminen sovittiin seuraavana päivänä. Viime viikolla sitten tapasin tulevan valmentajani ja sovimme jatkosta sekä allekirjoitimme sopimuksen. Kuukauden sopimus sisältää mm. harjoitusohjelman, kunnon testit, parin kerran salikäynnin, ravintoanalyysin ja -ohjelman. Alustavaksi tavoitteeksi sovittiin lihastenkasvu, painonnousu ja yleiskunnon paraneminen. Laiha kun olen, painonnousu (ilman rasvaa) on kovin haaste ja siksi ravinto-ohjelma onkin tulevan valmennuksen keskipisteessä.

Täytin juuri esitietolomakkeen, missä kysyttiin yleisiä asioita, alkoholista tupakkaan. Toivottavasti en valehdellut liian pahasti :D. Joka tapauksessa aion sitoutua elokuussa 150% saadakseni tuloksia aikaan. Jatkoa täytyy sitten miettiä, kunhan ne neljä viikkoa vierähtävät. Tavoitteeni ovat kovat, sillä tunnen kroppani oikut ja murheet. Eppu Normaalin sanoin: ”Punttisalin hämärään toisten lähdettyä jään ja huokaan kuinka kummia ajatuksia päähäni tuokaan tuo toiveeni ainoa, että olla saanpi nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi”. Toivottavasti olen ainakin lihaksikkaampi.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.