Luin tänään töissä Lapin Kansasta kommentin, missä kerrottiin kahdesta erilaisesta poliittisesta kulttuurista. Suomessa Stora Enson päätöstä lopettaa Kemijärven tehdas ollaan mm. Sirkka-Liisa Anttilan taholta myönnytelty ja nostettu kädet pystyyn. Saksassa vastaavasti Nokian päätöstä laukkauttaa Bochumin toimipisteensä kritisoitiin voimakkaasti myös poliitikkojen taholta. Ovatko tässä vastassa toisaalla Suomen "hissukka"-kulttuuri ja Saksan "älämölö"-kulttuuri?
Pääsin seuraamaan siskoni Jaana-Leenan edustajistovaalikampanjointia sivusta tämän vuoden puolella. Hän sai mahtavan äänisaaliin 113 ääntä, eikä ollut mitään ongelmia päästä läpi. Jaanan kampanja yhdessä Jusojen (eli Saksan demarinuoret/demariopiskelijat) kanssa oli ärhäkkä ja provosoiva, suoraa vaalisanomaa julistaen, ilman mitään kiertelyjä. Hyökkäystä pikemminkin kuin puolustusta. Ihailen saksalaista tapaa tehdä vaalityötä. Julisteet ovat nerokkaita ja puhuttavia, vastustajien kimppuun käydään armotta ja koko vaalitiimi antaa täyden panoksensa. Kaikkea, mitä suomalainen vierastaa, eli suoraa toimintaa.
Kieltämättä omat laihat vaalitulokseni ovat minua ketuttaneet ja päässäni kävi ajatus, onko suomalainen poliittinen kulttuuri minulle yhä vieras? Olenko koskaan ymmärtänyt suomalaista tapaa tehdä vaalityötä? Onko suomalainen poliittinen kulttuuri liian hiljainen minulle? Suomalaisesta poliittisesta kulttuurista on jääny sellainen blaa blaa blaa -maku suuhun. Vain harvoin poliitikot tuntuvat sanovan jotain räväkkää.
Siteeraanpas Maija Raskia (sd.), joka minulle kerran kuiskasi: "Älä anna periksi! Poliitikolla pitää olla munaa"!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti