maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Kokousten ja viikonlopun antia

Hyviä ideoita ei tulisi koskaan jättää kirjoittamatta. Viimeiset neljä päivää olen käyttänyt aktiivisesti pöytäkeskusteluihin viisaiden nuorten sosialidemokraattien kanssa, kuunnellut luentoja eri osa-alueiden asiantuntijoilta ja pohtinut omaa suhtautumistani sosialidemokratian tulevaisuuteen.

Ensinnäkin on pakko kirjoittaa auki muutamia vertauksia, jotka tulivat viime päivien keskusteluissa ilmi. Jarkko kertoi TA:ssa, että eräässä tapahtumassa poliittiset puolueet olivat kaikki SDP-teltan sisällä. Aiemmissa viikonlopun Tulevaisuus Akatemian luennoissa totesimme, että kaikki suomalaiset puolueet ovat hieman sosialidemokraattisia kannattaessaan mm. hyvinvointivaltiota. Näin sosialidemokratia voidaan verrata telttaan, jonka suojissa muut puolueet toimivat. Ja edelleen, miksi äänestää halpaa kopiota, kun voin äänestää alkuperäistä?

Puolueen tai politiitikon fanittaminen ovat verrattavissa bändin tai artistin fanittamiseen. Voin olla bändin nimeltä SDP:n suuri fani, mutta se ei edellytä, että pitäisin kaikista kappaleista tai koko tuotannosta. Miksi puolueen tai poliitikon fanittaminen katsotaan niin sitovaksi asiaksi?

Toiseksi on hyvä pohtia hieman puolueen, osastojen tai sos.dem. nuorison suhtautumista ihmisten arkeen ja konkretiaan. Pauluksen kanssa totesimme, että politiikkamme tarvisi enemmän käytännön tekoja, erityisesti vaalien välissä. Kuuluisa jalkautuminen ei vaatisi paljoa, vahvistaisi ryhmähenkeä ja olisi paikallisille yllättävä ja tervetullut lisäys. Jalkautuminen tarkoittaisi tässä yhteydessä esim. puistojen siistimistä, sopan jakamista tai diskojen järjestämistä yms. talkoohengessä. Talkoilun tulisi olla vastiikkeetonta. Erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen olisi myös hyvä juttu.

Ei kommentteja: