keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

TiB

Keksin uuden nimen blogilleni jo ennenkuin lähdin tänne, mutta kokemukseni täällä Brysselissä vain vahvistavat tätä ajatusta: TiB eli This is Brussels tai This is Belgium, todellakin pitää paikkansa. Moni asia on kummallista ja uutta niin monelle EUn parissa työskentelevälle, joten voinen puhua monienkin puolesta.

Olen ollu Belgiassa nyt vähän yli viikon ja elämäni on koostunut kahdesta pääelementistä, RUSH and WAIT, joka johtuu juuri siitä faktasta, että TiB. Toisaalta elämä on hyvin hektistä: autot ajavat milloin tahtovat ja jalankulkijat kävelevät milloin mistäkin, liikettä on paljon erityisesti EU-alueella ja informaatiota tulee paljon ja joka tuutista. Toisaalta taas täällä joutuu tottua odottamiseen: Byrokratia on hidasta, nettiä asennettaessa puhelinyhtiö voi parhaimmillaan pyytää sinua odottamaan kotona klo 8-16, kuten harjoittelijakaverilleni kävi. Naapurini odotti nettiä kuukauden pitkän taistelun jälkeen, itse olin onnekas ja sain jo nyt netin, sillä odottaessani 8-13, asentaja tuli jo klo 9.30. Seuraava ilta-aika olisi muuten ollut 3.4.

EU:n työntekijät muodostavat jännän elämänmuodon, joka parhaimmillaan näkyy EU-korttelissa milloin tahansa. Nuoria assareita, harkkareita voi nähdä usein aukioilla parlamentin ja komission vierestä, tarkemmin sanottuna syömässä pikaruokaa, ravintoloimassa tai juomassa belgialaista olutta. Belgialainen olut on sitten hyvin petollista. Join maanantai-illalla kaksi Duvellia tyhjään vatsaan. (Tilasin yhden, mutta häppärit niin pöytään tuotiin kaksi). Duvelissa on 8,5% alkoholia, eikä se maistu ollenkaan. Ei hyvä. Onneksi ees otsa säilyi ehjänä ;).

Yllättävän löydön tein toimistoni pöytälaatikosta, josta löytyi viivottimen sijaan kondomi,ehjä sellainen siis. Muutenkin kondomeja saa tasapuolisesti sukupuolesta riippumatta myös öisin apteekkien ovien viereisistä automaateista. Suomessa nämä automaatit ovat valitettavasti yleensä vain miesten vessoissa, ehkä kansanterveyden kannalta tämmöinen apteekkisysteemi toimisi myös Suomessa.

Töissä olen viihtynyt hyvin, pomoni ovat avuliaita ja mukavia ja olen jo päässyt seuraamaan ympäristövaliokunnan kokoustakin ihan kolmannelta riviltä. Parlamentaristien ilmapiiri ja ympäristö sopii minulle todella hyvin, viihdyn ehkä liiankin hyvin siinä.. jotain koukuttavaa, ehkä?

Ei kommentteja: