Aukaisin juuri lauantaisen 13.1 Lapin Kansan, jossa eräs otsikko pomppasi heti esille: "Kitisenrannan koulu evakkoon". Sodankylän peruskoulu, jonka ilmapiiriä juuri olin kehunut onkin ilmalaadultaan homeinen ja opetukseen kelpaamaton. Niinpä koulu miettiikin vaihtoehtoista rakennusta.
Lapissa vanhentuneet koulurakennukset eivät ole uusi asia. Koulut tarvitsevat siis pikaisesti uudistuksia ja niitä rahoja on köyhtyvien kuntien vaikea myöntää. Tässä valtion on tultava kuvaan mukaan. Sen olisi tuettava heikkoja kuntia, jotta korjaukset saataisiin tehdyksi ajoissa, ennenkuin lapsien terveys kärsii.
Kitisenrannan koulun rehtori Lauri Ylitepsan mukaan ongelmat ovat kärjistyneet alapohjan kastuttua jokien pinnan noustua voimalaitosten tahosta. Rakentaessa voimalaitoksia, on tulevaisuudessa otettava ympäristövaikutukset entistä tarkemmin huomioon ja mahdollisista haitoista korvattava osapuolille oikeudenmukaisesti. Tämän sanon riippumatta siitä, onko voimalaitos syypää vai ei.
---
Samaisena päivänä ilmestyi kaupunkilehti Uusi Rovaniemi, jonko tekstiviesti-palstalla toivottiin ihmisten allekirjoittavan porottomat-addressin. Tutkiessani tarkemmin asiaa huomasin, että osa maanomistajista on närkästynyt siihen, mitä tuhoja poro syömällä voi aiheuttaa.. Päivänpolitiikkaa lapissa aina etelän ihmisiä huvittaen. Kiistan osapuolille kuolemanvakava asia.
--
Kolmas lehdissä kolahtaneet jutut ovatkin sitten vastaehdokkaat.. Väyrynen ei paljasta korttejaan, otsikoi Lapin Kansa 13.11. Mies ei kuulema tiedä mitä tehdä, jos tulee valituksi kansanedustajaksi maaliskuussa?? Hyi häpeä Paavo. Jos kansa sinut valitsee, kun kerran olet ehdolla, niin istut sitten arkadianmäellä tuomiosi loppuun saakka. Miksi pyrkiä, jos ei kerran kiinnosta?
Ja äänestäjille tiedoksi.. käykääpä vihreiden "kärkiehdokkaan" kotisivuilla. Siellä kiitellään kaveri Hannu Takkulaa (kesk.), joka lahjoitti myös 500 euroa vaalibudjettiin. Äänestät vihreää, äänestät porvaria.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti